LäskiLäskiLäski

Ruoskin itseäni päivittäin näistä ylimääräisistä kiloista.
En ole KOSKAAN aiemmin ollut ylipainoinen, tai edes tuntenut oloani oikeasti lihavaksi. Nyt kannan mukanani 5kg ylimääräistä, mielellään jopa 10kg lahjoittaisin muualle. Harmi vain, laihdutus prosessi ei käy yhdessä yössä, ja sekös nyppii. Mulla kun ei tiedettävästi ole tippaakaan kärsivällisyyttä enkä itseäni armahda. Vihaan sitä miltä näytän, vihaan sitä, miltä musta tuntuu. Yksinkertaisin sanoin, mulla ei ole hyvä olla mun kropassani. Ja muilla tuntuu olla niin helvetin hankala pystyä ymmärtämään sitä seikkaa.
"ethän sä mikään lihava ole.." - jumalauta, silti lihavampi kuin ikinä ennen!
En yksinkertaisesti halua olla tällainen. Pelkään jääväni tallaiseksi, ihan oikeasti pelkään. Miksi?

Vaikka kyllä.. ulkonäköön kohdistuvia paineita ja itseinhoa olenkin kokenut koko pienen ikäni, koskaan aiemmin en ole ajatellut olevani liian painava tai tukeva.
Myönnettäköön että tuskin nuorempanakaan osasin olla tyytyväinen kroppaani, mutta nyt sen tajuan kun vanhoja kuvia katsoo, hitto vie, mähän näytin ihan hyvälle.
Nyt mä olen pilalla. Ylimääräistä vatsanahkaa, tursuavia vatsamakkaroita, raskausarpia jopa pohkeissa saakka.. Ei tästä enää kyllä bikinikuntoon koskaan päästä.
Masentavaa, suorastaan perseestä!

Mä ihan tiedän sen, ettei musta ole mihinkään laihdutuskuureihin. Mulla ei ole itsekuria.
Mä vedänkin asiat sitten aina ihan överiks. Edellisen synnytyksen jälkeenkään en kyennyt odottamaan palautumista, ällöksyin kroppaani ja ylimääräisiä kiloja mitä siitäkin jo jäi.
Aloitin pari kuukautta synnytyksen jälkeen nutrilettvalmisteiden juomisen aterioiden tilalla, tilasin netistä alli-laihdutusvalmistetta ja kokeilin viikon verran jopa karppausta. Se oli yhtä helvettiä kaikki.
Yhtäkään kokonaista päivää en kyennyt sinnittelemään pelkästään noitten "laihdutusjuomien" avuin, vaan pakko oli saada syödä jotain päivän aikana. Eihän se sinänsä kuulosta pahalle, mutta mä ruoskin ja rankaisin itseäni siitä että olin liian heikko kun en kyennyt siihen mitä alunperin olin ajatellut.
Alli- pillerit ei vaatinutkaan minulta sen suurempia ponnisteluja, sen napin kun otti vaan aina aterioinnin jälkeen, ja toki koitti pitää ne ateriat madollisimman vähärasvaisina.
Paino ei vain silti pudonnut yhdessä yössä viittä kiloa, niinkuin varmaan pienessä päässäni olin odottanut..
Kokeilin vielä karppaamista, eli yksinkertaisesti hiilarit pois. Viikon verran kitkuttelin, valitin ja narisin kaikille jotka söivät normaalisti, SIKOJA, miten ne kehtaa.. No viikossa painoa tippui sen melkein 3kg, vau. Mutta pidempään en pystynyt jatkamaan.

Tälläkertaa mä en halua, tai en jaksa ajatella mitään karppaamistakaan. Perkele mä en halua joutua miettimään joka suupalaa tai kauppareissulla että mitä mä voin sinne kärryyn lappaa ja mitä en.
Voi perkele niitä onnekkaita jotka voivat syödä mitä lystää, ilman että siihen kukkakepin ympärille kertyy yhtäkään kiloa. Kyllä, ihan totta mä tunnen tällaisiakin henkilöitä.
Itse lihon varmaan jo kun nuuhkaisen naapuripöydässä istuvan tädin vehnäpatonkia.


Mä tiedän että on säälittävää ja surullista, mutta mä kun itseni tunnen, mä en pysty luopumaan herkuista kokonaan en ainakaan näin kerralla. Mä olen antanut itselleni luvan herkutteluun, mutta oksennan sen jälkeen.
Tämä toistuu siis joka aamu, koska mun aamupalani ei sopisi yhteenkään terveelliseen ruokavalioon.
En kuitenkaan oksenna jokaisen aterian jälkeen, vain silloin kun olen ahminut turhia nopeita hiilareita, sokeria.
Tavallaan tunnen itseinhoa jo tämänkin takia, säälittävää, miten mä oonkin niin säälittävä ettei mussa riitä rahkeet laihduttamaan normaalisti.
Epätoivo, laihdunko mä edes koskaan entisiin mittoihini. Mähän en millään pysty hyväksymään tosiasiaa, että se voi viedä jopa vuodenkin verran. WHAT?