Saamaton paska

Taas yksi tälläinen päivä. En jaksa mitään.
Itken kun lapsi itkee. Yritän vetää henkeä ja rauhoittua, mutta se tuntuu mahdottomalta niin kauan ennenkuin lapsi rauhoittuu! Tunne onkin ehkä molemminpuolinen.
Säälin lastani tällaisina päivinä. Raukka joutuu kestämään äidin väsymyksen ja epätoivon.
Tänään on siis ollut juuri sellainen päivä, että minä olen vain maannut. Sängyssä, lattialla, sohvalla. Mukana olen kulkenut sen verran että pystyn vähän edes seuraamaan lapsen touhuja. Sen näköinen on kämppäkin.
Lähestulkoon jokainen kaappi on pengottu, en ole jaksanut kieltää kieltämisen perään vaan antanut sitten penkoa, olenpahan itse saanut vain olla. LAISKA SAAMATON PASKA.
Keittiön lattialta löytää pari pakastepurkkia levällään, sekä muutama tyhjä vissypullo. Ei, ne eivät olleet siellä vielä aamulla.
Eteisestä löytyy vaatteeita, jopa minun alusvaatteita. Sekä muutama kenkä on levitelty.
Makuuhuoneesta alkaakin tuo minun vaatteitten jono nätisti ripoteltuna eteistä kohti.
Olohuoneen lattialla on luonnollisestikkin neidin omat lelut hujanhajan, lisäksi tuttipullo lojuu lattialla sekä yhden lipaston kaapin sisältö on pitkinpoikin.
Ja vieläkö kehtaatte rueta arvostelemaan että minä nytkin ennemmin kirjoitan tätä, kuin siivoan noita jälkiä?
Antaa mennä vaan. Mä en jaksa, mua närästää ja särkee. En rupea kumartelemaan. Tiedän että mies tulee parin tunnin sisään kotiin, näkeepähän hänkin millaista tämä arki voi myös olla. Siivotkoot, sit mä lähden lätkimään!