Hulluus

Oonkohan mä hullu, tai tulossa hulluksi?
Tuleeko muille koskaan sellaista oloa, tai pelkotilaa, ettei pysty hillitsemään itseään?
Että pelkää tekevänsä jotain mitä ei normaalisti tekisi?

Ei en ole muuttumassa murhaajaksi, enkä pahoinpitelemässä ketään.
En tarkoita sellaisia ajatuksia, vaikka joku saattoi sitä jo pelätä.
Olin tässä vastikää katsomassa erästä lapsille suunnattua tapahtumaa tyttäreni kanssa. Itselläni kun keskittyminen ei pysynyt itse showssa, vaan jäin ihmettelemään ja katselemaan ympäristöä ja muita ihmisiä, lapsia.
Äkkiä mut valtasi joku pelkotila että entä jos mä rupean huutamaan ja kiroilemaan jotain esimerkiksi.
Siis että jotenkin saastuttaisin ja pilaisin muitten lapset mun huonolla käytöksellä.
Miks tämmönen kävi mun mielessä?

Muutenkin viimepäivien ajan olen pohtinut kovasti, että minkälaista mallia näytän lapselleni. Tottakai pitäisi kiinnittää huomiota kielenkäyttöön ja äänensävyihin. Muistaa olla kohtelias, eikä paiskoa niitä ovia vaikka vituttaakin.
Vitut ja perkeleet on vaan niin pinttyneet jo sanastooni, että jo normaali lauseissa aikuisten kanssa keskustellessa saattaa muutama kirosana päästä huomaamatta.
Kamalaa, tiedän miten rumalta se kuulostaa, koska itse huomauttelen miestäni aina aiheesta kun se jakelee niitä vittuja ja perkeleitä.

Lapselle en tietenkään koskaan suoraan kiroile, enkä tarkoituksella näytä huonoa mallia. Vaan niinkuin varmaan kävikin ilmi, poden jopa huonoa omaa tuntoa, koska pelkään etten osaa olla hyvä esimerkki.

Riita tilanteissa mulla on parantamisen varaa. Paljon.
Sillon en jaksa välittää tippaakaan tuleeko niitä kirosanoja ja miten paljon. Sillon niitä tulee.
Sillon kun tekee mieli korottaa ääntä ja paiskoa ovia niin teen sen. Siinä hetkessä, raivotilassa en jaksa miettiä mitä vaikutteita lapsi siitä saa. Sen verran hillitsen kuitenkin itseäni, ettei lapsi joudu paniikkiin minun käytökseni takia.
Mutta samassa sekunnissa kun rauhotun ja tajuan taas mitä lapsi raukka joutui sivusta seuraamaan, mut täyttää valtava häpeä ja katumus.
Entä jos mä pilaan mun lapsen?
Ainakin siitä kasvaa vähintään yhtä hankala tapaus kun musta, näillä käytösmalleilla. Eikö?

Voiko kukaan oikeasti, rehellisesti kokea olevansa oikeasti hyvä äiti? Tunnustaako joku?