Kiitos seksistä

Laitoin lapsen äidilleni hoitoon päivällä muutamaksi tunniksi, että saisin itse levätä.
Olen uupunut, henkisesti kuin fyysisestikkin. Esikoinen on vasta vajaan vuoden ikäinen touhuterminaattori ja odotan toista lasta kesällä syntyväksi.
Esikoinen vie voimia kun on koko ajan kädet täynnä hommaa, raskaus itsessään uuvuttaa, saatika sitten nämä kaikki vastoinkäymiset ja muu ulkoapäin tuleva stressi. Miten välillä voikaan tuntua seinät kaatuvan päälle? Luojan kiitos että minulla on tuo lapsi elämässäni, se on syy tsempata ja jaksaa. Pakko on pysyä järjissään että pystyy pienestä ihmisestä huolehtimaan.
Jos tilanne olisikaan toinen, että olisin lapseton enkä raskaana, voisin vain kuvitella miten heitteillä elämäni olisikaan tässä tilanteessa. Eli hyvä näin.
No lapsi kun on hoidossa, syystä että saisin levätä. Mitä teen? Luuleeko joku että huvittaa rueta nukkumaan hirveä stressi päällä että nyt pitää muuten nukkua, mulla on pari tuntia omaa aikaa, nyt äkkiä pitää päästä uneen! En siis viitsinyt edes yrittää. Levosta tämäkin käy, kun ei tarvitse huolehtia hetkeen muusta kuin itsestään.

Hetken aikaa pyörittyäni ja sohvalla makoiltuani laitoin miehelle viestin kesken hänen työpäivän; "Monelta sulla on ruokkis?"
- "Nyt, kuinniin?"
 "Ajattelin jos olisit käynyt pikasilla?"
- "Oikeasti?"
 "No minkäs teet jos tekee mieli. Mutta enköhän mä pärjää ilmankin."
- "Kyllä mä tuun, heti rupes housussa sykkimään."

(viimeksi oltiin juteltu edellisenä iltana, tai voiko sitä kutsua edes jutteluksi, me riideltiin. Itkin silmät päästäni ja lähes hyperventiloin. Annoin miehen kuitenkin yön päätteeksi jäädä meidän sohvalle nukkumaan.)

15 min eteenpäin sain vielä viestin "ovi auki ja asentoon."
Ja sitten naitiin.
Aktin jälkeen maattiin hetki hiljaa sängyssä. Mies yritti silitellä mun poskea ja sanoi että näytän hyvältä. Musta ei vaan tippaakaan enää tuntunut siltä, kun hommailujen loppuvaiheilla meidän räpellystä häiritsi minun valtava vatsani joka oli hieman tiellä. Tunnen itseni taas kerran valaaksi.
Musta ei oikein tuntunut miltään. Mietin ehkä vain että oliko virhe pyytää hänet tyydyttämään tarpeeni, sehän oli lähinnä vain palvelus kuitenkin hänelle. Pelkäsin että se nyt kuvittelee sitten jotain liikoja. Me kun ollaan nyt ns. asumuserossakin.
Miehen kasvoilta näki ihmetyksen ja huolen kun en puhunut mitään. Tämä olikin ensimmäinen kerta kun me NAITIIN, ei rakasteltu. Mitä sen jälkeen pitäis tuntea tai sanoa? Musta tuntui että voin olla hiljaa.
Kysyi hän vielä varovasti sängystä noustessaan "eihän tää nyt ollu sun mielestä sittenkin huono juttu?"
Mä pyöritin päätäni kieltävästi ja näytin pienen tekohymyn.

Jäin vielä sänkyyn makaamaan kun mies pueskeli vaatteitaan ja teki lähtöä takaisin töihin. En puhunut edelleenkään juuri mitään. Mietin vain pitäskö mun nyt kiittää, mitä mun nyt sit pitäis sanoa?
"hei kiitti seksistä, soitellaan illalla jos tulisit lapsen kanssa oleskelemaan vielä?" ..
Nielin tuon lauseen ja kysyin sitten tuleeko hän illemmasta tuomaan niitä pyykkejään minulle pestäväksi, että nähdään varmaan sitten.

"Joo, ja sit voitais käydä porukassa siellä mun mutsilla. moikka"

Hah. Voitais joo, musta tuntuu vaan niin tekopyhältä esittää niiden edessä että meillä on kaikki hyvin. Että me ollaan niin ehjistä ehjin perhe. Niin ei kuitenkaan ole. Ei enää, vaikka sitä niin toivoisinkin. En halua rangaista miestäni, mutta en halua päästää liian helpollakaan. En tiedä mitä mun pitäisi tehdä? Opetella elämään yksin? Ajatuskin pelottaa.