Kävin elokuvissa veljeni kanssa. En tiedä loppuunsa kovin montaa ahdistavampaa tilannetta, kuin istua loukussa siellä monien kymmenien muiden ihmisten joukossa. Valot hämärtyy ja ovet lukitaan. PANIIKKI.
Jos en saa reunapaikkaa, poistun paikalta kokonaan. Mulla pitää olla varauloskäynti, mun pitää päästä pois jos haluan.
Entä mitä käy kun ovien jo kertaalleen sulkeuduttua, ja valojen himmennyttyä sisään kampeaakin vielä yksi ihminen lisää. Katse väkisinkin siirtyy siihen ihmiseen.
Se ihminen on tummaan pukeutunut huppupäinen mies jolla tummat hiukset repsottaa kasvoilla likaisen näköisenä.
Pelkään.
Entä kun se mies laittaakin käden taskulleen kaivaakseen sieltä jotain. Vain vähän ennen kuin se ohittaa minun penkkirivini.
Olen vähintäänkin varma että se aikoo ampua jonkun. Mut kenties?
Mies häviääkin ihmisjoukkoon jonnekkin takariviin, en halua katseella etsiä sen enempää, sehän vain huomaisi mun epäilykseni ja tappais mut.
Elokuvan ensimmäiset 15 minuuttia yritän nieleskellä sitä palaa kurkussa jonka se mies sai aikaan tullessaan. "kohta räjähtää." se varmaan on asentanut tänne jonkun pommin ja aikoo tappaa meidät kaikki.
Haluan pois. Mutta jään kuitenkin, enhän mä vielä ole kuitenkaan ihan järjiltäni.
Miten ihmisestä tehdään näin vainoharhainen?
Ei ihme jos stressitaso hivelee huippuaan ihan arkielämässäkin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti