Seliseli

Ei ole ollut aikaa kirjoitella. Valittamiseen ja murehtimiseen aikaa sen sijaan riittää aina.

On ollut taas päivä, kun miehen naamataulukin saa mut jo raivonpartaalle.
Ja on ollut päivä kun olen ollut niin hellyyden kipeä ja jaksanut loukkaantua siis myös läheisyyden puutteesta.
Aina löytyy valittamista. Jos niin päättää, koskaan ei ole kaikki hyvin.

Onko muita jotka ovat samaa mieltä kanssani, että vasta heränneet ihmiset ovat rumia?.. Kyllä, tämä on minun mielipiteeni. En ymmärrä miten jotkut voivat olla sitä mieltä että ihminen on kauneimmillaan heti aamusta. Naama voi olla painaumilla, ja siis silmät jo luonnostaan vasta heränneenä ovat järkyttävän näköiset KENELLÄ TAHANSA. Sori.
Hiukset harittaa, ja kaikkihan sen tietää; henki haisee. Ei sellaista ihmistä tee mieli lähestyä.

Toinen juttu mihin olen viime viikolla kiinnittänyt huomiota ja mikä on kiristänyt hermojani, on miehen tapa ratkaista ongelmatilanteet lapsen kanssa.
Hän antaa periksi pienestäkin itkusta ja kiukusta.
Siinä menee vaan minun "työ" hukkaan kun yritän näyttää toteen että kiukuttelulla ei saa haluamaansa, eikä huutamalla pääse esimerkiksi ruokailutilanteesta pois, kun toinen toimiikin sitten erilailla.
Kyllä, viis minun opetuksista, isi antaa periksi.
Eikä  menekkään kauaa kun tuleekin jo se vaihe kun kaikkeen lupaa mennää kysymään isältä, koska iskä antaa kyllä periksi ja iskä on kiva. Äiti vaan komentaa ja kieltää.
Ja sen huomaa jo nyt, jos viimeksi homma on tehty isän kanssa, ja isä on antanut periksi, niin ensi kerralla minunkin kanssa yritetään vain kahta kauheammin saada se tahto läpi huutamalla "KUN SEHÄN TOIMI VIIMEKSIKIN". Tottakai.
Olen yrittänyt selittää miehellekkin että ymmärtäisi näitten yhteisten pelisääntöjen hyödyn ja tarkoituksen, ja niinhän kovasti väittää ymmärtävänsäkin. Mutta kun ei miehen luonto raaski antaa lapsen itkeä ja kiukutella, vaan se on sitten hiljennettävä ja rauhoitettava vaikkapa sitten antamalla periksi kun ei kerta muuta keksi.

Kolmas seikka mistä on vielä pakko päästä avautumaan:
musta tuntuu etten saa tarpeeksi myötätuntoa mieheltäni, siis tämän raskauden suhteen.
Muutenkin tuntuu ettei sitä paljoa kiinnosta.
Mulla menee yöt pyörien närästyksen ja särkyjen kanssa. Vessaan saan nousta vähintään puolen kymmentä kertaa yössä, ja sekin aina itkun ja ähellyksen kanssa kun tuntuu että lantio rusentuu ja jalat irtoaa paikoiltaan.
Mutta mies kehtaa aamulla voivotella kipeytynyttä selkäänsä kun on joutunut nukkumaan enemmän toisella kyljellä, koska lapselle on pitänyt antaa tuttia monta kertaa yön aikana.
VOOOI VITTU! Miten se kehtaa..

:) Okei, hormonit puhuu! Mä kuittaan nyt.